Solidaarisuuskohtaamisia


PÄIVITYS 16.3. Kaikki solidaarisuuskohttamisia tilaisuudet keväältä on siirreety ensi syksyksi. Päivämäärät kerrotaan tuonnempana.

Kiinnostavat ihmiset kertovat omin sanoin, miten he ovat käytännössä kohdanneet solidaarisuuden ja mitä Länsi-Saharan kulttuurin ja todellisuuden kohtaaminen on heissä saanut aikaan. 
keskiviikkoisin Pandilassa kello 18-20 

22.1. Suomen rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro 
19.2. Kansainvälinen solidaarisuustyö ry (KV-solid) puheenjohtaja Laura Kumpuniemi  
18.3. Valokuvataiteilija Sanni Seppo 
22.4. Taiteilija ja elokuvantekijä Marja Viitahuhta 
6.5. Järjestöaktivisti Raisa Musakka 
13.5. Käsitetaiteilija JP (Juha-Pekka) Väisänen 
20.5. alustaja ilmoitetaan myöhemmin 

Solidaarisuuskohtaamisia on PAND:in, Spartacus-säätiön ja DSL:n  yhteistyönä järjestettävä kaikille avoimien ja maksuttomien keskustelutilaisuuksien sarja. Keskustelut käydään kevään 2020 aikana Pandilassa taiteilijoiden rauhanjärjestön galleria-toimintatilassa osoitteessa Pengerkatu 22, Helsinki. 
Tilaisuuksien sarja on osa järjestöjen Sahrawisolidaarisuus-yhteisaloitetta, jolla voimistetaan kansalaisjärjestöjen solidaarisuustyötä ja edistetään tietoisuutta Länsi-Saharasta.  
 
Toukokuusta solidaarisuuskuukausi 2020 

Spartacus-säätiöllä ja PAND taiteilijat rauhan puolesta järjestöillä on koko kansalaisyhteiskunnan toimijoille ja yksittäisille aktivisteille suunnattu aloite tehdä toukokuusta sahrawi-solidaarisuuden kuukausi. PAND tarjoaa omaa tilaansa Pandilaa Helsingin Pengerkatu 22 solidaarisuuskuukauden toimintakeskukseksi, tapahtumapaikaksi ja infopisteeksi. Mukaan tulevia tahoja ja toimijoita toivotaan itse ja yhdessä ideoimaan solidaarisuustoimintaa Pandilaan, Helsinkiin ja miksi ei koko Suomeen. 

Länsi-Sahara Afrikan viimeinen siirtomaa 

Vuonna 1963 Yhdistyneet kansakunnat (YK) lisäsi Länsi Saharan listaan maista, jotka tuli vapauttaa siirtomaavallan alaisuudesta. Samalla YK vakuutti sahrawikansalle  itsemääräämisoikeuden. Vuonna 1966 YK:n päätöslauselmassa esitetään kansanäänestystä sahrawien itsemääräämisoikeuden prosessiksi. 31. Lokakuuta 1975 Marokko ja Mauritania miehittivät Länsi-Saharan entisen miehittäjämaan Espanjan vetäydyttyä Länsi-Saharasta. Uudet miehittäjät käyttivät jopa napalmia ajaakseen sahrawikansan  väkivaltaisesti pois kodeistaan. Vuonna 1991 YK:n avustuksella saavutettiin tulitauko ja sovittiin kansanäänestyksen järjestämisestä, jotta sahrawikansa voisi äänestää Länsi-Saharan tulevaisuudesta. Marokko vastustaa kansanäänestyksen järjestämisestä ja miehittää edelleen Länsi-Saharaa. 

PAND – Taiteilijat rauhan puolesta on 1983 perustettu taiteilijoiden ja kulttuurityöntekijöiden puolueisiin sitoutumaton järjestö aseistariisunnan, rauhan ja ihmisoikeuksien edistämiseksi. Toimintamme on tapahtumia ja kampanjoita rauhanajatusten levittämiseksi, yhteistyötä taiteilija-, rauhan- ja ihmisoikeusjärjestöjen kanssa sekä kehitysyhteistyön ja kulttuurivaihdon tukemista ja toteuttamista. 

Spartacus-säätiö on vuonna 1989 rekisteröity säätiö, jonka tarkoituksena on edistää ja tukea kommunistisen ja työväenliikkeen poliittista, opinto- ja tutkimus-, kulttuuri-, tiedotus- ja kansainvälistä toimintaa. 

Demokraattinen sivistysliitto (DSL) on vuonna 1986 perustettu vasemmistolainen sivistysjärjestö.