Solidaarisuus


Minun tarinani - sinun tarinasi
Etelä-Afrikassa parannetaan alkuperäiskielten asemaa

Eräs Etelä-Afrikan yhteiskunnallisen ja kulttuurisen kehityksen pulmista on alkuperäisten kielten asema. Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä, joista kaksi ovat englanti ja afrikaans. Loput yhdeksän ovat alkuperäisiä afrikkalaisia kieliä, mutta vielä 20 vuotta apartheidin jälkeen ne jäävät englannin ja afrikaansin varjoon.

Kristillisen kirkon lähetyssaarnaajilla oli oma roolinsa kehityksessä, kun raamattu käännettiin afrikkalaisille kielille. Mutta rikkaasta, tuhansia vuosia vanhasta perinteestä huolimatta niitä ei pidetty varteenotettavina kommunikoinnin välineinä mustien niin sanottujen kotimaiden tai bantustanien (homeland) ulkopuolella. Kotimaat käsittävät noin 13 prosenttia Etelä-Afrikan pinta-alasta, ja ne oli erotettu mustan enemmistön asuinalueiksi.

Kivikkoinen tie

Apartheid-ajattelun mukaan afrikkalaisten ja eurooppalaisten välillä oli 2 000 vuoden kehitysero. Ei ihme, että afrikkalaisille alkuperäiskielille ei annettu arvoa.

Etelä-Afrikan demokraattisen käänteen ja enemmistön valtaan nousun jälkeen vuonna 1994 hallitseva Afrikan kansalliskongressi ANC otti tehtäväkseen alkuperäisten afrikkalaisten kielten edistämisen. Ensimmäinen askel oli antaa niille virallisen kielen asema ja että niitä oli mahdollista käyttää kaikissa viranomaisyhteyksissä. Koulujen piti tarjota opetusta vähintään kolmessa eri kielessä. Kulttuurielämää ryhdyttiin kehittämään siihen suuntaan, että alkuperäisiä kieliä oli mahdollista käyttää ja myös julkaista materiaalia niillä.

Paljon on afrikkalaisten kielten aseman parantamiseksi tehty, mutta edistyksen tie on ollut kivikkoinen. Englanti on säilynyt Etelä-Afrikan yleiskielenä, vaikka sitä puhuu äidinkielenään vain yhdeksän prosenttia maan 55-miljoonaisesta väestöstä. Suurin kieli on zulu, jota käyttää äidinkielenään 23 prosenttia väestöstä.

Timbilan runoprojekti
Vonani Bila


Etelä-Afrikan yhdeksästä virallisesta kielestä osaa puhuu vain suhteellisen pieni osa väestöstä. Koillisen Etelä-Afrikan Limpopon provinssin 5,5 miljoonasta asukkaasta 87 prosenttia puhuu sepedin, xitsongan ja tshivendan kieliä. Koko maan mittakaavassa kielet ovat vähemmistössä, joten niillä on taipumus jäädä huomiotta.

Limpopo on enimmäkseen maaseutua, ja se kuuluu Etelä-Afrikan köyhimpiin alueisiin – vaikka pääkaupunki Polokwane onkin vilkas ja urbaani kaupunki. Kolmen kielen puhujat niputettiin kaikki apartheidin aikana bantustanien asukkaiksi, joten resursseja ei ollut riittävästi.

Bantustanit pidettiin köyhinä ja varallisuutta hallitsi ”eurooppalainen” vähemmistövalta. Apartheid-hallinnon perintö näkyy Limpopon alueella yhä äärimmäisenä köyhyytenä ja laiminlyönteinä. Köyhyyden myötä alueen HIV- ja aids-tilastot ovat korkeita, rikollisuus ja yhteiskunnallinen syrjäyttäminen rehottavat, eikä hallitus ole kyennyt vastaamaan ongelmiin kunnolla.

Johtava kulttuurialan pioneerihanke Limpopossa on Polokwanessa perustettu Timbilan runoprojekti (lyhyesti Timbila). Projekti on kirjoittajien yhteistyöverkosto, ja sen tarkoituksena on tehdä tunnetuksi uusia kirjoittajia ja uutta kirjallisuutta, jotka usein jäävät vaille voittoa tavoittelevien kaupallisten kustantamoiden huomiota. Timbilan perusti ja sitä pyörittää Vonani Bila, eräs Etelä-Afrikan tunnetuimmista runoilijoista.

Yhteistyötä Spartacus-säätiön kanssa

Timbilan puitteissa on käynnissä projekti ”Minun tarinani – sinun tarinasi”. Projekti toimii yhteistyössä suomalaisen Spartacus-säätiön kanssa ja siihen saadaan tukea Suomen ulkoministeriöltä.

”Minun tarinani – sinun tarinasi” –projektin tavoitteena on julkaista xitsongaa, sepedia ja tshivendaa puhuvien yläkouluikäisten nuorten tekstejä. Kielen oppimista ja käyttöä tuetaan, mutta myös rohkaistaan nuoria kirjoittamaan kohtaamistaan yhteiskunnallisista ongelmista, erityisesti HIV:n ja aidsin vastaisesta kamppailusta.

– HIV:n ja aidsin vastaisessa kamppailussa ei ole kyse vain sairauksista vaan miesten ja naisten sekä poikien ja tyttöjen välisistä suhteista ja ylipäätään maaseutuelämän hankaluuksista. Kirjoitusprojektilla on useita tavoitteita, mutta pohjimmiltaan kyse on nuorten kyvystä ilmaista itseään omalla kielellään ja käsitellä kohtaamiaan vaikeita asioita, sanoo Vonani Bila.

Gudani Ramikosi
Alkuperäiskielten luovaa käyttöä

Runoilija ja kirjailija Gudani Ramikosi koordinoi projektia ja toimii tshivendaa puhuvien oppilaiden tarinapajojen vetäjänä. Hänen mukaansa nuorten kirjoittajien harteilla lepää paljon vastuuta projektin onnistumisesta.

– Projektissa on mukana 90 oppilasta useammasta koulusta, noin 30 oppilasta per puhuttu kieli. Varsinainen työ tapahtuu kirjoituspajoissa, joissa keskustellaan äidinkielellä tapahtuvasta kirjoittamisesta ja kirjallisesta ilmaisusta. Tuloksena julkaistaan kirja, jota jaetaan laajasti Limpopon eri kouluihin.

Ramikosin mukaan projekti on ainutlaatuinen tapa tukea alkuperäiskielten luovaa käyttöä. Samalla nuoret oppivat löytämään oman äänensä ja tavan kertoa arkipäiväisistä kokemuksistaan.

– Toivomme, että tämä pienimuotoinen alkuitu lähtee juurtumaan ja että nuorten oppilaiden omalla äidinkielellään julkaisemien kirjoitusten käytöstä kouluopetuksessa tulee pysyvä perinne, toteaa Ramikosi.

Teksti: Mark Waller