Solidaarisuus

Kurdistan-solidaarisuushanke 2022

 

 
Vuoden 2022 alusta on käynnistynyt Kommunistinuorten, Kurdien demokraattisen yhteisökeskuksen (NCDK) ja Spartacus-säätiön yhteinen solidaarisuushanke, jolla kurdiliikkeen taistelujen kysymyksiä tehdään näkyväksi Suomessa.

Osana hanketta organisoidaan Kurdistan-teemaisia tapahtumia sekä keräätään nimiä vetoomukseen, jossa vaadimme Kurdistanin työväenpuoluetta poistettavaksi EU:n terroristijärjestöjen listalta. Rahankeräys Rojavan Serikaniyen pakolaisleirille järjestettiin 1.-31.5.

Hankkeen tarkoituksena on osoittaa solidaarisuutta kurdikansan taisteluille rauhan ja oikeudenmukaisuuden aikaansaamisessa Kurdistanissa, auttaa rahankeräyksen kautta ihmisten elämää pakolaisleirillä, tukea kansainvälisen kurdiliikkeen työtä Abdullah Öcalanin ja muiden kurdiaktivistien vapauttamiseksi vankiloista sekä tehdä Kurdistaniin liittyviä asioita ja demokraattista konfederalismia paremmin tunnetuksi Suomessa.

Tiedotamme hankkeen kuulumisista, sen etenemisestä ja tekijäryhmään mukaan tulemisen mahdollisuuksista Kommunistinuorten nettisivuilla sekä nuorten some-kanavissa!

Kurdistan sijoittuu maantieteellisesti Lähi-itään eri valtioiden alueille ja se käsittää pääosin kurdien asuttamat seudut. Kansainvälisen kurdiliikkeen tavoitteena on rakentaa ja edistää erilaisia itsehallinnollisia ja rauhanomaista, kansanvaltaista ja tasa-arvoista politiikkaa harjoittavia alueita. Yhtenä esimerkkinä tästä on Rojava Syyrian Kurdistanissa.

Kommunistinuoret on Suomen kommunistisen puolueen (SKP) nuorisojärjestö, jolle ominaista on toiminta kapitalismia, rahan valtaa, epäoikeudenmukaisuutta, sortoa ja riistoa vastaan sekä työ uuden sosialistisen järjestelmän eteen, jossa edellä mainitut asiat eivät määritä kenenkään elämää. Päämääränä on kommunistinen yhteiskunta, jossa ei ole esimerkiksi valtioita tai armeijoita.

Kurdien demokraattinen yhteisökeskus toimii kurdiyhteisön kohtaamispaikkana sekä edistää kurdikulttuuria ja sen tuntemusta Suomessa. Lisäksi yhteisökeskus seuraa ajankohtaisia asioita ja ilmiöitä, levittää tietoa ja uutisia ja analysoi poliittisia ja yhteiskunnallisia tapahtumia sekä järjestää mielenosoituksia ja muita tapahtumia.

Spartacus-säätiö on vuonna 1989 rekisteröity säätiö, jonka tarkoituksena on edistää ja tukea kommunistisen ja työväenliikkeen poliittista, opinto- ja tutkimus-, kulttuuri-, tiedotus- ja kansainvälistä toimintaa. Säätiö järjestää solidaarisuusprojekteja, tutkimus- ja opintoprojekteja sekä rahankeräyksiä. Säätiö ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Spartacus-säätiö on yleishyödyllinen yhteisö, joka ei harjoita kaupallista liiketoimintaa. 
 
********** 

Sahrawi-solidaarisuushanke 2020

 

Solidaarisuustoimijoiden yhteistyötä

 
Spartacus-säätiö haluaa toiminnallaan edistää suomalaisen kansalaisyhteiskunnan erilaisten toimijoiden yhteistyötä Länsi-Saharan solidaarisuustyössä. Voimistamaan yhteistyötä Spartacus-säätiö ja PAND taiteilijat rauhan puolesta kutsuvat muita Länsi-Saharan solidaarisuudesta kiinnostuneita kansalaisjärjestöjä ja yksittäisisä aktivisteja mukaan suunnittelemaan yhteistyötä. Järjestöillä oli aloite tehdä toukokuusta 2020 näkyvä Länsi-Saharan solidaarisuuskuukausi. Järjestöt kutsuivat kaikkia kiinnostuneita keskustelemaan mitä toukokuun solidaarisuuskuukausi voisi tarkoittaa ja ottamaan Pandilaa* omakseen.

Alkuvuodesta 2020 joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina (6.1., 3.2., 2.3., 6.4. ja 4.5.) kokoontui Pandilassa* kaikille solidaarisuudesta ja kansalaisjärjestötekemisestä kiinnostuneille tarkoitettu suunnitteluryhmä. Ryhmä kokoontui kello 17.00-18.30 *Pandilassa osoitteessa Pengerkatu 22, Helsinki.

Toukokuusta 2020 solidaarisuuskuukausi

 
Spartacus-säätiöllä ja PAND - Taiteilijat rauhan puolesta -järjestöllä oli koko kansalaisyhteiskunnan toimijoille ja yksittäisille aktivisteille suunnattu aloite tehdä toukokuusta 2020 sahrawi-solidaarisuuden kuukausi. PAND tarjosi omaa tilaansa Pandilaa (Helsingin Pengerkatu 22) solidaarisuuskuukauden toimintakeskukseksi, tapahtumapaikaksi ja infopisteeksi. Mukaan tulevia tahoja ja toimijoita toivottiin itse ja yhdessä ideoimaan solidaarisuustoimintaa Pandilaan, Helsinkiin ja miksi ei koko Suomeen.

**********

Minun tarinani - sinun tarinasi

 

Etelä-Afrikassa parannetaan alkuperäiskielten asemaa

 
Eräs Etelä-Afrikan yhteiskunnallisen ja kulttuurisen kehityksen pulmista on alkuperäisten kielten asema. Etelä-Afrikassa on 11 virallista kieltä, joista kaksi ovat englanti ja afrikaans. Loput yhdeksän ovat alkuperäisiä afrikkalaisia kieliä, mutta vielä 20 vuotta apartheidin jälkeen ne jäävät englannin ja afrikaansin varjoon.

Kristillisen kirkon lähetyssaarnaajilla oli oma roolinsa kehityksessä, kun raamattu käännettiin afrikkalaisille kielille. Mutta rikkaasta, tuhansia vuosia vanhasta perinteestä huolimatta niitä ei pidetty varteenotettavina kommunikoinnin välineinä mustien niin sanottujen kotimaiden tai bantustanien (homeland) ulkopuolella. Kotimaat käsittävät noin 13 prosenttia Etelä-Afrikan pinta-alasta, ja ne oli erotettu mustan enemmistön asuinalueiksi.

Kivikkoinen tie

 
Apartheid-ajattelun mukaan afrikkalaisten ja eurooppalaisten välillä oli 2 000 vuoden kehitysero. Ei ihme, että afrikkalaisille alkuperäiskielille ei annettu arvoa.

Etelä-Afrikan demokraattisen käänteen ja enemmistön valtaan nousun jälkeen vuonna 1994 hallitseva Afrikan kansalliskongressi ANC otti tehtäväkseen alkuperäisten afrikkalaisten kielten edistämisen. Ensimmäinen askel oli antaa niille virallisen kielen asema ja että niitä oli mahdollista käyttää kaikissa viranomaisyhteyksissä. Koulujen piti tarjota opetusta vähintään kolmessa eri kielessä. Kulttuurielämää ryhdyttiin kehittämään siihen suuntaan, että alkuperäisiä kieliä oli mahdollista käyttää ja myös julkaista materiaalia niillä.

Paljon on afrikkalaisten kielten aseman parantamiseksi tehty, mutta edistyksen tie on ollut kivikkoinen. Englanti on säilynyt Etelä-Afrikan yleiskielenä, vaikka sitä puhuu äidinkielenään vain yhdeksän prosenttia maan 55-miljoonaisesta väestöstä. Suurin kieli on zulu, jota käyttää äidinkielenään 23 prosenttia väestöstä.

Timbilan runoprojekti

Vonani Bila
 
Etelä-Afrikan yhdeksästä virallisesta kielestä osaa puhuu vain suhteellisen pieni osa väestöstä. Koillisen Etelä-Afrikan Limpopon provinssin 5,5 miljoonasta asukkaasta 87 prosenttia puhuu sepedin, xitsongan ja tshivendan kieliä. Koko maan mittakaavassa kielet ovat vähemmistössä, joten niillä on taipumus jäädä huomiotta.

Limpopo on enimmäkseen maaseutua, ja se kuuluu Etelä-Afrikan köyhimpiin alueisiin – vaikka pääkaupunki Polokwane onkin vilkas ja urbaani kaupunki. Kolmen kielen puhujat niputettiin kaikki apartheidin aikana bantustanien asukkaiksi, joten resursseja ei ollut riittävästi.

Bantustanit pidettiin köyhinä ja varallisuutta hallitsi ”eurooppalainen” vähemmistövalta. Apartheid-hallinnon perintö näkyy Limpopon alueella yhä äärimmäisenä köyhyytenä ja laiminlyönteinä. Köyhyyden myötä alueen HIV- ja aids-tilastot ovat korkeita, rikollisuus ja yhteiskunnallinen syrjäyttäminen rehottavat, eikä hallitus ole kyennyt vastaamaan ongelmiin kunnolla.

Johtava kulttuurialan pioneerihanke Limpopossa on Polokwanessa perustettu Timbilan runoprojekti (lyhyesti Timbila). Projekti on kirjoittajien yhteistyöverkosto, ja sen tarkoituksena on tehdä tunnetuksi uusia kirjoittajia ja uutta kirjallisuutta, jotka usein jäävät vaille voittoa tavoittelevien kaupallisten kustantamoiden huomiota. Timbilan perusti ja sitä pyörittää Vonani Bila, eräs Etelä-Afrikan tunnetuimmista runoilijoista.

Yhteistyötä Spartacus-säätiön kanssa

 
Timbilan puitteissa oli käynnissä projekti ”Minun tarinani – sinun tarinasi”. Projekti toimi yhteistyössä suomalaisen Spartacus-säätiön kanssa ja siihen saadaan tukea Suomen ulkoministeriöltä.

”Minun tarinani – sinun tarinasi” –projektin tavoitteena oli julkaista xitsongaa, sepedia ja tshivendaa puhuvien yläkouluikäisten nuorten tekstejä. Kielen oppimista ja käyttöä tuettiin, mutta myös rohkaistiin nuoria kirjoittamaan kohtaamistaan yhteiskunnallisista ongelmista, erityisesti HIV:n ja aidsin vastaisesta kamppailusta.

– HIV:n ja aidsin vastaisessa kamppailussa ei ole kyse vain sairauksista vaan miesten ja naisten sekä poikien ja tyttöjen välisistä suhteista ja ylipäätään maaseutuelämän hankaluuksista. Kirjoitusprojektilla on useita tavoitteita, mutta pohjimmiltaan kyse on nuorten kyvystä ilmaista itseään omalla kielellään ja käsitellä kohtaamiaan vaikeita asioita, sanoi Vonani Bila.

Gudani Ramikosi

Alkuperäiskielten luovaa käyttöä

 
Runoilija ja kirjailija Gudani Ramikosi koordinoi projektia ja toimi tshivendaa puhuvien oppilaiden tarinapajojen vetäjänä. Hänen mukaansa nuorten kirjoittajien harteilla lepää paljon vastuuta projektin onnistumisesta.

– Projektissa on mukana 90 oppilasta useammasta koulusta, noin 30 oppilasta per puhuttu kieli. Varsinainen työ tapahtuu kirjoituspajoissa, joissa keskustellaan äidinkielellä tapahtuvasta kirjoittamisesta ja kirjallisesta ilmaisusta. Tuloksena julkaistaan kirja, jota jaetaan laajasti Limpopon eri kouluihin.

Ramikosin mukaan projekti oli ainutlaatuinen tapa tukea alkuperäiskielten luovaa käyttöä. Samalla nuoret oppivat löytämään oman äänensä ja tavan kertoa arkipäiväisistä kokemuksistaan.

– Toivomme, että tämä pienimuotoinen alkuitu lähtee juurtumaan ja että nuorten oppilaiden omalla äidinkielellään julkaisemien kirjoitusten käytöstä kouluopetuksessa tulee pysyvä perinne, totesi Ramikosi.

Teksti: Mark Waller